Olemme avanneet uuden kauneushoitola - koulutuskeskuksen Tampereen keskustaan. Tervetuloa!

Opiskelijoiden ajatuksia opiskelusta, Nelli S.

Kosmetologiopiskelijamme Nelli S. kertoo ajatuksiaan...

Aloitin opiskelemaan kosmetologiksi vuonna 2018 syksyllä Vammalan ammattikoulussa. Aluksi jännitti todella paljon ja oikeastaan vasta opiskelujen ohella olen tajunnut, että mitä kaikkea kosmetologit tekevätkään. En siis ollut ottanut alasta juurikaan selvää ennen kuin aloitin opinnot, oli minulla kuitenkin joku käsitys kosmetologin työstä.  

Opintojen alussa me alotimme harjoittelemalla ehostusta. Aluksi meillä oli pääasiassa juurikin ehostusta ja satunnaisia jalkahoidon tai käsihoidon tunteja. Ehostuksen opiskelusta tykkäsin, mutta kurssi oli melko lyhyt eikä sen jälkeen oikeaastaan olla sitä tehty. Näyttö ehostuksesta oli ensimmäisen vuoden keväällä.

Ehostuksen kurssin jälkee keskityimme jalkahoidon opetteluun sekä käsihoitoihin. Muistan kuinka aluksi jalkoihin koskeminen oli minulle ällöttävä ajatus. Siitä pääsi kuitenkin nopeasti ohi ja nykyään jalkahoidot ovat yksiä suosikkihoitojani tehdä. Jalkahoidossa huomaa helposti oman kehittymisensä, kun hoidon tekemiseen tulee varmuutta ja se nopeutuu.  

Jalkahoitojen ohella aloimme opiskelemaan kasvohoitoja. Aloitimme pelkkällä hieronnalla sekä teorian opettelulla. Usein kävimme teoriassa kaiken kerralla läpi ja tämän jälkeen siitä ei juurikaan kyselty. Lähes kaiken teorian on siis joutunut itsenäisesti uudelleen opettelemaan.  
Ykkösvuoden keväänä rupesimme harjoittelemaan kylpylähoitoja, kuten kuumakiveä. Tämän lisäksi harjoittelimme aromaattista selkä- sekä jalkahierontaa. Kylpylähoitojen tekemisessä meni lähes koko kevät ja sen ohella teimme myös kasvohoitoja, jossa kehitys kyllä näkyy.

Ensimmäisen vuoden aikana meillä oli myöskin kaksi koulutusta, jotka eivät kuulu opetussuunnitelmaan. Opettajat järjestivät meillä Shellack -koulutuksen, joka on siis kestolakkauskoulutus. Tämän lisäksi meille järjestettiin myös klassisten ripsienpidennys koulutus. Ripsienpidennyskoulutus meidän piti itse maksaa.  

Heti kakkosvuoden syksyllä meillä oli ensimmäinen työssäoppi. Sain paikan Tamperee keskustasta, jossa keskityttiin paljon ripsien pidennyksiin sekä rakennekynsiin. Sain hoitolasta volyymiripsikoulutuksen, se olikin sitten ainoa hyvä asia kyseisestä hoitolasta. Ilmapiiri oli huono eikä minun annettu tehdä hoitoja laisinkaan. Käytännössä siivosin 8 viikkoa putkeen päivittäin.

Työssäopin jälkeen keskityimme jälleen erilaisiin kylpylähoitoihin sekä karvanpoistoon. Harjoittelimme vahauksia toisilleme koulussa sääriin. Vahauksia en juurikaan tykkää tehdä, koska se ei välttämättä sovi kaikille, jos on todella herkkä iho. Meillä oli myöskin Hoitolatukun Skin Candy- sokerointi tuotteista koulutus. Sokerointi on minulle se karvanpoistomenetelmä, mitä tykkään tehdä.

Kylpylähoitojen lisäksi harjoittelimme erilaisia laitehoitoja kasvoille ja niissä kyllä huomaa kasvojen ihossa heti hoidon jälkeen eron. Laitekasvohoidoilla saa hyviä tuloksia ja on ihanaa nähdä asiakkaan ihossa selkeän eron.  

Toisen vuoden keväällä olin kosmetikaan maahantuojalla ja jälleenmyyjällä työssäopissa. Tein siis pääasiassa varastotöitä eli lähetysten purkua sekä tilausten keräystä ja postitusta. Tämän lisäksi tutustuin tuotteisiin ja tietysti vastailin puhelin soittoihin. Tämä työ oli sellaista, joka minua opiskelujen jälkeenkin kiinnostaisi hirveästi tehdä. Huomasin myös harjoittelun aikana, kuinka kehityin asiakaspalvelijana.  

Kolmannen opiskeluvuoden alussa tulin tänne Koulutuskeskus HILEeseen työssäoppiin. Uusi tilanne ja ensimmäinen kunnon harjoittelujakso hoitolassa jännitti. Jännitystä helpotti kuitenkin se, että työporukkaan oli todella helppo sopeutua. Olin myös innostunut siitä kuinka oikeasti pääsi tekemään oikeille asiakkaille hoitoja, vaikka koulullakin käy asiakkaita.

Sain syksyn aikana HILEessä tehtyä paljon näyttöjä sekä vietyä opintojani huomattavasti eteenpäin. Huomasin myös, että kehityin roimasti asiakaspalvelijana sekä rohkaistuin ohjaamaan asiakkaita paremmin. Opin myös tekemään hoitoja eri tavoin kuin mihin koulussa oli tottunut.  

Koulussa kävimme talven aikana erilaisia vartalohoitoja sekä klassista hierontaa. Osan näistä asioista olin jo oppinut aijemmin syksyllä HILEessä. Teimme koululla jonkin verran laitehoitoja sekä pakkaushoitoja. Laitteet olivat jo valmiiksi tuttuja, koska olemme käyttäneet samoja laitteita myös kasvoille.  

Nyt aloitin maaliskuun alussa viimeisen työharjoittelujaksoni täällä HILEessä ja on mahtavaa taas olla täällä. On kivaa päästä taas tänne kivan työporukan kanssa. Odotan innolla, että pääsen harjoittelemaan hoitoja sekä tekemään näyttöjä. Toivottavasti tulee kiva kevät!

- Nelli

No Comments